Viisi päivää Ruotsissa

Edessä oli keväinen viikko Ruotsissa, luvassa nähtävyyksiä, autoilua, sukulointia ja yleistä oleskelua. Pakkasimme tavarat autoon ja ajoimme Helsinkiin, Olympiaterminaaliin jossa laivamme Silja Serenade jo odottelikin. Lähtöselvityksen jälkeen ajoimme odottelemaan laivan lastausta ja noin tuntia ennen laivan lähtöä pääsimme ajamaan laivaan. Näin alkoi Ruotsin matkamme!

Laivamme saapui Tukholmaan Värtanin -satamaan kello 9:30. Ajoimme suoraan ostoksille Mall of Scandinaviaan. Paikka oli jo entuudestaan tuttu, aiemman kertomuksen voit lukea tästä. Tässäkin yhteydessä on mainostettava, että ostoskeskuksessa on tilava ja helppokäyttöinen parkkihalli eli hyvä valinta automatkaajille. Viiden tunnin pysäköinti maksoi noin 9,50 euroa, jonka voi kätevästi maksaa luottokortilla. Ostoksien jälkeen siirryimme hotellille (Scandic Foresta), joka sijaitsi Lidingön -saarella eli todella lähellä Silja Linen terminaalia.

Maisemakuva Tukholmasta


Majoittuminen ja liikkuminen Tukholmassa


Scandic Foresta on keskitasoinen hotelli, asiallinen valinta majoituskohteeksi varsinkin jos pitää rauhallisesta ympäristöstä. Automatkailijalle hotelli sopii hyvin, pysäköinti hotellin pihalla maksaa 9 euroa vuorokaudelta. Hotellilta pääsee nopeasti keskustan sykkeeseen. Reilun kilometrin päässä on raitiovaunulinjan (nro 21) pysäkki ( Torsvik). Ratikalla pääsee kätevästi Ropstenin metroasemalle josta matkaa voi jatkaa keskustaan. Kun nouset ratikkaan, niin sinulla pitää olla matkalippu. Pummilla ei kannata yrittää matkustaa, sillä ratikassa on lipuntarkastajat. Kätevintä on ostaa lippu jo laivalta ja samalla lipulla voit siis matkustaa kaikilla julkisilla menopeleillä Tukholmassa.




Tukholman hotellien hintataso matkamme aikana oli todella korkea johtuen UEFA:n loppuottelusta. Hämmästelimme hintoja jo kuukautta aiemmin, tavallinen hotellihuone maksoi noin 150 euroa. Ja noin viikkoa ennen matkaa hotellihuoneet Tukholmassa olivat pääosin loppuunmyytyjä ja viimeisistä huoneista pyydettiin noin 350 euroa yöltä! Tämän hintapolitiikan vuoksi olimme vain yhden yön Tukholmassa ja loput hotelliyöt Nyköpingissä lähellä Kolmårdenia.

Nyköpingin linna

Pysäköinti Tukholmassa

Ensimmäisen yön automme oli hotellin parkissa 9 euron vuorokausihinnalla. Seuraavan päivän automme oli Ropstenin metroasemalla parkissa. Tätä parkkia voin suositella! Parkkipaikka on lähellä Silja Linen terminaalia, hinta on erittäin kohtuullinen (n. 5 euroa vuorokausi) ja parkkipaikalta on vain 100 metrin matka metroasemalle. Parkkiruutuja silmämääräisesti oli noin 100 kpl. Lisätietoa pysäköimisestä Tukholmassa saat pysäköintiviraston sivuilta ja lisätietoa autoilusta Tukholmassa on saatavavilla Tukholma.fi sivustolta

Shoppailua ja ruokaa


Aloitimme päivän siis Mall Of Skandinavia -ostoskeskuksessa ja tämän jälkeen veimme auton ja tavarat hotellille. Seuraavaksi suuntasimme keskustaan julkisilla. Tukholman keskustassa jatkui shoppailu tutuissa paikoissa kuten NK, Galleria ja Åhlens. Pian olikin nälkä. Tällä kertaa eivät hampurilaiseen maistuneet, joten päädyimme etsimään kiinalaista ruokaa. Eli ei muuta kuin puhelin kouraan ja TripAdvisor auki. Ehdotuksien joukosta päädyimme ravintola Tang:iin, joka on Klarabergsgatanin ja Drotninggatanin kulmauksessa eli Åhlens tavarataloa vastapäätä. Tang:issa oli myös iltasella tarjolla buffet, joka maksoi vajaat 20 euroa henkeltä. Buffetissa oli tarjolla monia liharuokia, riisiä, nuudeleita, salaattia ym. ja ennen kaikkea ruoka oli maistuvaa ja hintakin kohtuullinen sijainti huomioiden. Ilallisen jälkeen pistäydyimme vielä Kungsträdgårdenissa johon oli rakennettu tapahtumatori liittyen UEFA-cupin loppuotteluun. Sieltä siirryimmekin sujuvasti metrolla ja ratikalla takaisin hotellimme Lidingöön.

Vasa-laiva ja Grönä Lund

Tukholmassa olemme käyneet monia kertoja, mutta emme ikinä Vasa-museossa vaikka kyseessä on Tukholman arvostetuin nähtävyys. Vasa-museossa esillä on 1600-luvulla uponnut lippulaiva, joka nostettiin merestä 333 vuotta myöhemmin. Museo sijaitsee Djurgårdenin saarella, jonne on helpointa matkustaan rautiovaunulla (Linja 7), joka lähtöpysäkki on Hamngatanilla, NK tavaratalon lähellä. Sisäänpääsy aikuisilta museoon maksaa noin 13 euroa. Vasa-museo on ehdottomasti näkemisen arvoinen ja se soveltuu kaikenikäisille.

Vasa-laiva on upea ilmestys

Vasa-museolta olikin sopivan lyhyt kävelymatka Gröna Lundiin, joka sesongin ulkopuolella avautui vasta kello 15:00. Gröna Lund on vuonna 1883 perustettu huvipuisto Djurgårdenin saarella. Sisäänpääsy ja ranneke aikuiselta kustansi noin 48 euroa. Rahoille emme saaneet kuitenkaan vastinetta! Gröna Lund on todella pieni pinta-alaltaan, joten huvipuistolaitteita on vähän eivätkä ne kovin hurjiakaan ole. Tämän kun olisimme tieneet, niin olisimme ostaneet pelkän sisäänpääsyn ja muutaman yksittäisen laitelipun. Linnanmäki on siis huomattavasti parempi ja suurempi huvipuisto.

Gröna Lund

Illaksi Nyköpingiin

Olimme viettäneet Tukholmassa kaksi päivää. Ensimmäinen kului ostoksilla ja keskustassa oleskeluun ja toisena päivänä nähtävyyksiin tutustuen. Seuraavaksi oli aika siirtyä moottoritietä pitkin Nyköpingiin, joka sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Tukholmasta.

Nyköpingissä yövyimme Blommenhof hotellissa. Hotelli sijaitsee aivan moottoritien vieressä, joten ohikulkumatkaajille sopiva paikka yöpyä. Hotellin ympäristö on todella rauhallista, lähes pieni maalaisidylli! Huoneet ovat siistejä, aamupala maittava ja hinta sopiva. Ja meidän näkökulmasta Kolmårdenin eläintarha on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä sekä Katrineholm (sukulaisia) vajaan tunnin matkan päässä.

Nyköping on pieni ja kaunis kaupunki

Kolmården kokemuksia

Helatorstaina suuntasimme heti aamusta Kolmårdenin eläintarhaan. Heti aamusta oli liikenteessä paljon eläinten ystäviä, mutta parkkipaikalla (maksullinen) oli runsaasti tilaa ja liputkin saimme ostettua melko nopeasti. Sisäänpääsyliput kahdelta hengeltä sekä pysäköinti maksoivat yhteensä noin 96 euroa. Ei siis mikään halpa paikka!

Rahalla kuitenkin sai paljon. Eläintarha-alue on valtava, toiseen päähän on lähes 2 kilometriä ja matkan varrella on kaiken maailman otusta ja eläintä. Eläimien lisäksi Kolmårdenissa on huvipuistolaitteita, joista hurjin oli suljettu joidenkin lupaongelmien vuoksi. Hurjin laite on siis Wildfire vuoristorata, jossa parhaimmillaan viiletetään 113 km/h nopeudella ja jyrkin alamäki on lähes pysty suora (82 astetta). Huvipuistolaitteet kuten lasten Bamse-maailma kuuluvat lipun hintaan.

Nähtävää siis piisasi ja meiltä kuluikin koko päivä eläintarhassa. Ruokailupaikaksi suosittelemme buffetravintola Safaria, jossa oli tarjolla kotiruokaa ja juomatkin kuuluivat hintaan.


Tiikerimaailma

Sarvikuonoja

Kirahveja
Safari-hissit joilla sai matkustaa eläimien yläuolella kuulu hintaan. Taustalla näkyy Wildfire vuoristorata.

Yhteenveto

Heti ensimmäisenä on todettava, että Ruotsi ei ole halpa matkailumaa vaikka laivamatkat ovatkin puoli-ilmaisia. Päällimmäisenä tästä Ruotsin matkasta jäi mieleen upea Kolmårdenin eläintarha sekä laivamatkat ovat aina mukava tapa rentoutua. 

Kommentit

Suositut tekstit